.
Appelsiinin makuinen sokerikakku
Vasilópita
3 3/4 dl jauhoja
1 tl vaniljaa
3 3/4 dl sokeria
1 rkl sitruunan raastettua kuorta
1 rkl appelsiinin raastettua kuorta
1 1/2 dl kreetalaista KNOSSOS-neitsytöljyä
1 1/2 dl maitoa
3 munaa
2 tl leivinjauhetta
Vatkataan öljy ja sokeri, lisätään muna ja maito. Sekoitetaan kuiva-aineet
jauhoihin. Lisätään jauhoseos vähän kerrallaan, kunnes taikina on raskaasti
juoksevaa. Kaadetaan taikina noin 23 cm leveään uunivuokaan niin, että sitä
on korkeintaan uunivuoan puoliväliin, sillä kakku kohoaa paljon. Paistetaan
keskilämpöisessä uunissa 200 C 50 min. Valmis kakku sirotellaan pölysokerilla.
Baklava
1 paketti filotaikinaa
400 gr manteleita, hassel- tai saksanpähkinöitä rouhittuna
2 dl ruokaöljyä
hunajaa
6 dl kidesokeria
kanelia
neilikkaa
8 dl vettä
Lämmitä uuni 180° asteeseen. Voitele uunipelti ruokaöljyllä. Aseta
kaksi kerrosta filotaikinaa uunipellille (voi laittaa useammankin
taikinakerroksen, jos haluat), voitele öljyllä, ripottele pähkinämurskaa
päälle ja toista kunnes pähkinät loppuvat. Jos taikinakerrokset ovat liian
isoja taita ylimenevä osa pellin sisälle Leikkaa taikina kolmioiksi
(ensin neliöiksi ja sitten puolita neliöt kulmasta ) terävällä veitsellä
kaikkien kerrosten läpi pohjaan asti. Laita uuniin ja paista 10-20 min.,
kunnes pinta on rapea ja kullanvärinen. Kun baklava on uunissa valmistele
sokeriliuos. Laita sokeri ja vesi kattilaan ja keitä korkealla lämmöllä ja
hämmennä kunnes liuos on sakeutunut (supistuu puolella). Kaada sokeriliuos
baklavan päälle heti kun olet ottanut sen uunista. Anna jäähtyä ja leikkaa
entisiä leikkausjälkiä pitkin ennen tarjoilua.
Dolmades
1/4 kg viininlehtiä
1/4 kg riisiä
2 dl hienoksi silputtua persiljaa
3 hienoksi silputtua sipulia
vettä
tilliä
2 sitruunaa
2 dl öljyä
voita
suolaa
pippuria
Pane viininlehdet kattilaan kiehuvaan veteen ja keitä
n. 10 min. Nosta ne vedestä ja levitä vierekkäin puhtaalle
pyyheliinalle(ei päällekkäin). Kuumenna kattilassa puolet
öljystä ja voista ja ruskista siinä sipuli. Lisää riisi,
vajaa 4 dl vettä, tilli ja persilja. Mausta suolalla,
pippurilla ja keitä puoli tuntia. Kääri seos viininlehviin.
Lado kääryleet kattilaan,ja kaada loput öljystä niiden päälle
ja sirottele niille hiukan suolaa ja pippuria. Laita kääryleiden
painoksi lautanen ylösalaisin ja kaada kattilaan vettä niin,
että vesi ulottuu lautasen reunan yli. Lisää sitruunoiden mehu.
Anna hautua n, 1 tunti tai kunnes vesi on haihtunut ja öljy
on jäljellä.
Kastike:
1 rkl voita
2 kkp kasvislientä
3 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunan keltuaista
1 sitruunan mehu
silputtua persiljaa
Lämmitä kattilassa voi ja lisää jauhot. Sekoittele jauhoja, lisää
liemi Kun seos on vähän sakeutunut, kattila nostetaan pois liedeltä.
Munankeltuaiset ja sitruuna vatkataan ja kaadetaan varovaisesti
vatkaten seokseen, jota vielä lämmitetään hiljaisella tulella
jatkuvasti hämmentäen ilman että seos kiehuu. Pinnalle ripotellaan
persiljasilppua viimeksi, kun seos on lämmennyt hiljaisella
tulella n. pari min.
.
Fetapiirakat
1 paketti lehtitaikina levyjä
200 gr fetajuustoa
1 kananmuna
pippuria
oreganoa
Muhenna fetajuusto haarukalla tahnaksi.
Laita kananmuna, pippuri ja oregano joukkoon. Sekoita seos hyvin.
Leikkaa jokainen taikinalevy kahteen osaan ja laita täyte.
Käännä kulmat vastakkain ja painele haarukalla kiinni kaksi
avointa reunaa. Voitele. Paista 250 asteessa ruskeiksi
.
Hallumia rucolapedillä
1 nippu rucolasalaattia
1 paketti Halloumi-juustoa
1 sipuli
oliiviöljyä
basilikaa
Pese ja nypi salaatti laakealle astialle.
Leikkaa Halloumi juusto kuutioiksi tai siivuiksi
ja paista kuivalla pannulla molemmilta puolilta.
Laita Halloumi ja sipulirenkaat salaatin päälle
Kaada oliiviöljyä jokapuolelle vähäsen ja nypi basilikan
lehtiä koristeeksi salaatin päälle.
.
Horiatiki
lehtisalaattia
3 isoa tomaattia
kurkkua
sipulia
persiljaa
oreganoa
mustia oliiveja
200 g fetaa
paprikaa
Tomaatti, kurkku, paprika ja sipuli leikataan viipaleiksi.
Sipulin viipaleet avataan renkaiksi. Asetellaan nämä salaattivadille.
pohjalle salaatinlehdet. Öljy ja viinietikka vispataan kastikkeeksi,
maustetaan suolalla ja pippurilla ja kaadetaan salaatin päälle.
Sitten viipaleiksi leikattu feta- juuston palat asetellaan salaatin
päälle ja oliivit sinne tänne sekaan. Lopuksi kaiken päälle
ripotellaan oreganoa ja persiljaa.
Kastike:
6 rkl oliiviöljyä
2 rkl viinietikkaa
suolaa
mustapippuria
.
Kala kurkuti-kuorrutteella
kalafileitä
oliiviöljyä
vehnäjauhoja
suolaa
pippuria
vettä
sitruunan mehu
Valmista kurkutkuorrute. Laita kulhoon vettä ja jauhot, mausta seos
suolalla ja pippurilla. Seos pitää olla sellaista, että se jää
fileen pintaan sopivasti kiinni. Ei liian löysää eikä liian paksua
(kuten pannukakkutaikina).
Upota fileet seokseen ja laita fileet kuumalle pannulle, jossa on öljyä.
Paista kullanruskeiksi molemmilta puolilta.
Kaada valmiiden kalojen päälle sitruunamehua makusi mukaan.
.
KATERINAS special dessert
2 dl Kermaa
3 dl Maustamatonta jogurttia
3 Appelsiinia
Hunajaa
Paahdettuja mantelilastuja
Suklaakastiketta
Punaviiniä tai
Punaviinietikkaa
Tummaa suklaata
Sekoita jogurtti ja vispattu kerma. Kuori ja paloittele appelsiinit.
Paista appelsiinit hunajassa ja punaviinissä tai punaviinietikassa.
Paahda mantelit. Sulata tumma suklaa mikrossa.
Kokoa jälkiruoka laakealle vadille, alle kermajogurtti seos.
Jäähdytetyt appelsiinit päälle. Koristele paahdetuilla manteleilla
ja juoksevalla suklaalla. Lisäkoristeita sulatetusta tummasta suklaasta.
Sulata suklaa ja laita seos pursottimeen tai leivinpaperi ”truuttiin”.
Leivinpaperille teet mieleisiäsi kuvioita ja laita hyytymään viileään
paikkaan. Irrota kuviot paperilta ja koristeita voit käyttää myös
jäätelön, kakun tai muun jälkiruoan koristeeksi.
.
Lukumades
250 g vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa
Vettä
250 g hunajaa
50 g sokeria
kanelia
11 öljyä
Lämpimään veteen sekoitetaan jauhot ja hiiva.Anna taikinan
seistä 40 min. Laita öljy kattilaan kuumenemaan. Laita
taikinasta pieniä nokareita öljyyn ja anna tulla kullanruskeiksi.
Lämmitä hunajaja upota valmiit lukumadekäet sinne. Laita
lukumadekäet lautaselle ja ripottele niiden pinnalle sokeria ja
kanelia tai halutessasi pähkinärouhetta.
Tarjoile heti esim. kahvin kera.
.
Maalaislihapullat
1 kg jauhelihaa
250 g vanhaa valkoista leipää
1 kkp valkoviiniä
2 kkp vettä
3 sipulia silputtuna
suolaa, pippuria, oreganoa, minttua
vehnäjauhoja
oliiviöljyä
Leipä kostutetaan viini-vesi-liemessä. Sipulit keitetään vedessä
3 min. ja siivilöidään. Sekoitetaan taikinaksi jauheliha, pehmennyt
leipä, sipulisilppu, 1 rkl suolaa, vähän pippuria ja 1 tl oreganoa,
ripaus minttua ja sitten annetaan taikinan maustua jääkaapissa
puolisen tuntia. Siitä muovaillaan pyöreitä pullasia, jotka
pyöritellään vehnäjauhoissa ja paistetaan kaikilta puolin
oliiviöljyssä. Tarjoillaan paistettujen perunoiden ja
tomaattisalaatin kera.
.
Melizano salata – Munakoiso dippikastike
6 munakoisoa
1 valkosipuli
1 sipuli
oliiviöljyä
sitruunaa tai etikkaa
suolaa
pippuria
persiljaa
Laita kokonaiset munakoisot folioon ja paista niitä uunissa (250°C)
n.30-40 min. Kunnes ne ovat todella kypsiä. Kuori kuumana ja pilko
hedelmäliha karkeaksi. Valuta pois liika neste. Laita kaikki
valmistusaineet paitsi öljy tehosekoittimeen ja sekoita kunnes tahna
on sileää, lisää lopuksi varovasti oliiviöljy. Jäähdytä hyvin
(sakenee jäähtyessään). Tarjoillaan huoneenlämpöisenä.
.
Musaka
Tässä versiossa on pyritty vähentämään oliiviöljyn määrää, joka
usein on mahtava silloin kun munakoisot paistetaan öljyssä. Jos
ne taas paistaa teflonpannulla ilma rasvaa, ei maku ole
kummoinenkaan. Viipaleet voi myös sivellä oliiviöljyllä ja paahtaa
grillissä tai uunin ylälämmössä. Paahdetun munakoison maku on
pähkinäinen ja öljyä kuluu vain murto-osa.
1/2 kg munakoisoja
1/2 kg kesäkurpitsaa
1/2 kg perunaa
tilkka KNOSSOS-oliiviöljyä paistamiseen
1.Poista munakoisoista kannat ja viipaloi ne pitkittäin noin 0,5
sentin paksuisiksi viipaleiksi.
2. Laita palat suolaveteen kiinteytymään ja anna seistä ainakin
30 minuuttia. Tämän käsittelyn jälkeen eivät ime suuria määriä
oliiviöljyä.
3. Kuivaa pyyhkeellä painellen pinnalle tihkunut kitkerä suolaneste
pois ja pilko viipaleet sentin pari suuruisiksi kuutioiksi.
4. Kuutioi myös kesäkurpitsa, samoin peruna. Paista ensin kesäkurpitsat
oliiviöljyssä lähes kypsiksi, sitten perunat ja lopuksi munakoisot.
Anna jäähtyä.
Jauhelihakastike:
3 hienonnettua sipulia
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulin kynttä
800 g jauhelihaa (osa voi olla lammasta)
1 tomaatti raastettuna tai murskaa purkista
ja 1/2 rkl tomaattitahnaa
1 dl punaviiniä ja 1 rkl punaviinietikkaa
hyppysellinen sokeria
suolaa
2 kanelitankoa
2 laakerinlehteä
Valmista jauhelihatäyte:
1. Hauduta sipulia öljytilkassa noin 10 minuuttia.
2. Lisää valkosipuli ja heti perään jauheliha, jota sekoitetaan
puuhaarukalla, kunnes se murustuu.
3. Lisää raastettu tomaatti sekä punaviiniin sekoitettu
tomaattipasta, sokeri, kanelitangot ja suola sekä laakerinlehdet.
4. Anna muhia hiljalleen ainakin 30 min tai kunnes suurin osa
nesteistä on haihtunut
Valkokastike:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
7 1/2 dl maitoa, joka on kiehautettu laakerinlehden kera
vähän muskottia tai kanelia
1 dl parmesaania/ kefalotiriä/gravieraa tms muuta kovaa,
vahvanmakuista keltaista juustoa
1 muna
suolaa
1. Sulata isossa kattilassa voi, lisää siihen jauhot ja sekoita
koko ajan, etteivät jauhot pala pohjaan.
2. Lisää parin minuutin kuluttua kiehuva maito, vähennä lämpöä
ja keitä vatkaten kunnes maito ja jauhot ovat sakeaa kastiketta.
3. Lisää kaneli / muskotti, puolet juustoraasteesta ja suola.
4. Kun kastike on jäähtynyt, lisää joukkoon vielä muna.
Pinnalle ja pohjalle 1 dl korppujauhoja.
Kerrosten väliin 2-3 dl juustoraastetta mieluiten jostain kovasta
keltaisesta juustosta, esim. gryereä tai parmesaania. Kreetalaiset
suosivat tässä nykyään saaren gravieraa tai hollantilaista
Gerrygold-juustoa.
Aloita musakan kasaaminen levittämällä uunipannun pohjalle 1/2 dl
korppujauhoja ja sen päälle ohut kerros valkokastiketta. Sitten
kerros, jossa on sekaisin kesäkurpitsaa, munakoisoa ja perunaa.
Tämän päälle kerros jauhelihakastiketta ja ohuelti juustoraastetta,
taas kerros vihanneksia, hiukan juustoraastetta. Koko komeus
peitetään valkokastikkeella ja vielä pinnalle ripotellaan loput
korppujauhoista. Paista tunnin verran noin 175 C-uunissa, anna
jäähtyä vartin ennen tarjoilua.
.
Oliivisämpylät
(noin 20 kpl)
50 g (pala) hiivaa
4 dl vettä
1 tl suolaa
2 dl oliivi öljyä
8 dl vehnäjauhoja
3 dl grahamjauhoja
1 tlk ( noin 110 g)
oliiveja
Murenna hiiva taikinakulhoon ja kaada päälle kädenlämpöinen vesi.
Lisää suola, öljy ja jauhot. Viipaloi oliivit ja sekoita ne
taikinaan. Alusta taikina hyvin ja jätä kohoamaan liinan alle
noin 40 minuutiksi. Kumoa taikina leivinpöydälle. Vaivaa sitä vielä
hiukan ja muodostele siitä tanko. Jaa se 20 osaan ja pyörittele
ne sämpylöiksi. Nosta ne leivinpaperin päälle pellille ja anna
kohota liinan alla
noin 20 minuuttia. Voitele sämpylät oljyllä. Paista 200° uunissa
noin 30 minuuttia.
Vinkki: Oliivit voi halutessa korvata noin 2 dl:lla
aurinkokuivattu tomaatteja.
.
Pastitsio
0,5 kg pastitsiomakaronia
1 kg jauhelihaa
1 tlk tomaattimurskaa
2-3 sipulia
Oliiviöljyä
Valkosipulia
Suola
Pippuri
Kaneli
Sokeria
Minttu
Oregano
Vehnäjauhoa
Maitoa
Margariinia
Kananmunaa
Parmesaanijuustoa
Emmental-raastetta
Besamel-kastike:
Sulata margariini kattilassa. lisää jauhoja sekoittaen koko ajan.
Kun seos on tarpeeksi seostunut lisää maito ja sekoita koko ajan.
Kun kastike on kiehunut muutaman minuutin, kattila otetaan
pois liedeltä ja lisätään kananmuna ja juustoa. Sekoitetaan hyvin.
Paista jauheliha ja silputut sipulit ja valkosipulit joukkoon.
Kaada tomaattimurska jauhelihan sekaan ja mausta suolalla, oreganolla,
kanelilla, mintulla, sokerilla ja pippurilla.
Keitä makaroni suolalla maustetussa vedessä. Kun ne ovat kypsiä,
kaada lävikköön ja valuta hieman.
Laita vuoan pohjalle puolet makaroneista. Lisää päälle parmesaani
juustoa ja Emmentalraastetta. Lisää kaikki jauheliha em. päälle
ja sitten taas loput makaronit . Lopuksi kaiken tämän päälle Besamel-kastike.
Paista 170 asteessa ruskeaksi.
Anna jäähtyä noin tunti ja leikkaa sen jälkeen sopivat palat
ruokailijoille. Jos leikkaat sen heti kun otat uunista,
et saa siistejä paloja vaan ne hajoaa.
.
Pastaneliöt
CHYLOPÍTTES
Ainekset 4-6 annokseen:
500g vehnäjauhoja
suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 munaa
1 1/2 dl lämmintä vettä
Tarjoa kinkkukastikkeen kanssa.
Siivilöi jauhot kulhoon ja sekoita niihin suola. Tee jauhojen
keskelle syvennys, johon lisäät oliiviöljyn, munat ja veden. Alusta
ainekset notkeaksi taikinaksi, vaivaa vähintään 10 min. Laita
taikina tuorekelmuun ja anna vetäytyä noin tunti.
Pyöritä taikinasta pitkä tanko ja jaa 6-8 osaan. Ota yksi niistä
jauhotetulle leivinlaudalle ja kiedo muut kelmuun kuivumisen
estämiseksi. Kauli taikina hyvin ohueksi levyksi.
Jauhota taikinalevy ja taita levy kahtia – pinnat eivät saa
tarttua yhteen.
Ota veitsi ja leikkaa kaksinkertainen taikina pituus- ja
poikkisuuntaan sentin levyisiksi kaitaleiksi, niin että syntyy
pikkuneliöitä. Irrota päällekkäiset neliöt varovasti toisistaan.
Levitä pastaneliöt liinan päälle, kunnes koko taikina on leivottu.
Keitä suuressa kattilassa reilusti vettä. Lisää pastaneliöt
kiehuvaan veteen ja keitä noin 3 min. Huuhtele lävikössä.
.
Patates Furnu
Uunissa paistetut perunat (n. 4-5 annosta)
1 kilo keskikokoisia perunoita (n. 6-7 perunaa)
1 dl oliiviöljyä
1 dl vettä
2 sitruunan mehu
2-3 valkosipulin kynttä, hienonnettu
kuivattua oreganoa
karkeaa merisuolaa
vastajauhettua pippuria
yhden appelsiinin mehu
Kuori perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Kuivaa perunoista pois
liika kosteus. Ripottele perunoiden päälle suolaa, pippuria,
oreganoa ja valkosipulia. Levittele perunat uunipannulle. Kaada
perunoiden päälle tasaisesti oliiviöljyä ja pirskota lisäksi sitruunan
mehua. Lisää pannulle vesi, ei kuitenkaan perunoiden päälle.
Paista perunoita 230-235°C uunissa. Kun perunat ovat kypsyneet
noin 40 min. purista appelsiinin mehua perunoiden päälle.
Jatka paistamista vielä noin 10-20 min, kunnes ne ovat pinnalta
rapeita ja kauniin ruskeita.
.
Pita-leivät
1 tuorehiiva
1 kg jauhoja
Suolaa
Sokeri
Vettä
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva ja lisää jauhot,suola ja sokeri. Muista lisätä vielä öljyä.
Anna taikinan nousta 45 minuuttia. Muotoile taikinasta pieniä
palloja ja sen jälkeen kaulitse niistä puolen sentin paksuisia, pyöreitä pita-leipiä.
Naputtele sormilla leipien pintaa jokapuolelta ja voitele
oliiviöljyllä ennen paistamista.
Laita leivät heti uunin tehtyäsi tämän.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
.
Pääsiäisleipä (Tsurekia) (10 annosta)
3 keitettyä munaa (8 min)
(punaista karamelliväriä ja tilkka öljyä)
Taikina:
1/2 kg vehnäjauhoja
1 tl sokeria
ripaus suolaa
1 pala (50 g) hiivaa
1 dl lämmintä vettä
100 g voita
1 1/4 dl sokeria
3 munaa
1/4 tl suolaa
1 tl anista hienonnettuna
1 appelsiinin mehu ja hiukan raastettua kuorta
(1 dl vaaleita rusinoita)
vehnäjauhoja
Voiteluun: munaa
Koristeluun: kuorittuja manteleita
Vihje:
Pääsiäisleivän ohje etenee kreikkalaisen valmistustavan mukaisesti,
mutta voit valmistaa taikinan myös suomalaisittain, vaikka
yleiskoneessa. Aloita siis taikinan teko murentamalla hiiva
nesteeseen eli veden ja appelsiinimehun seokseen, jatka lisäämällä
mausteet, munat, jauhot ja lopuksi rasva.
Kaada jauhot kulhoon. Sekoita niihin sokeri ja suola. Tee jauhojen
keskelle syvennys ja murenna hiiva siihen. Kaada kuoppaan
kädenlämpöinen vesi. Seisota hetki, kunnes hiiva liukenee ja sekoita
neste sitten osaan jauhoista. Kohota taikinaa puoli tuntia. Keitä ja
jäähdytä leivän päälle tulevat munat.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää yksitellen vatkaten munat. Mausta seos
aniksella ja appelsiinilla ja kaada kulhoon hiivaseoksen joukkoon.
Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää rusinat ja tarpeen mukaan jauhoja
löysään, mutta kimmoisaan taikinaan. Alusta taikina hyvin ja jätä
kohoamaan leivinliinan alle tunniksi.
Erota taikinasta kolmannes ja muovaa siitä ohutta tankoa. Pyöritä
loppuosa soikeaksi pääsiäisleiväksi ja kierrä tanko kaksinkertaisena
reunoille palmikoksi.
Paina keitetyt munat leivän pintaan.
Kohota leipää pellillä liinan alla hetki, voitele pinta munalla ja koristele
manteleilla. Pistele leipä.
Kypsennä leipä uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Ota leipä uunista
ja värjää munat öljytyllä elintarvikevärillä punaisiksi.
.
Rosmariinikuhaa 4:lle
PSÁRI ME ARSIMÁRI
800 g tuoretta kuhaa fileinä /pakastettuna
4 rkl jauhoja leivittämiseen, suolaa ja pippuria
1 dl KNOSSOS-neitsytöljyä paistamiseen
1 dl NOTA-viinietikkaa höyrystämiseen
2 rkl rosmariinin neulasia kokonaisina
paistinpannun kansi välttämätön!
Sekoita jauhot (saavat mielellään olla tummia, esim.
ruista/ohraa/sekaleipäjauhoja) suolan ja valkopippurin kera ja
pyöräytä siinä kalafileet. Paista runsaassa oliiviöljyssä,
jonka kuumennat lähes savuamispisteeseen ennen paistoa. Jos
paistat alhaisessa lämpötilassa hajoaa kala, sillä sen solunesteet
valuvat pannulle. Kuumassa öljyssä taas pintasolukko sulkeutuu
eikä kala ime öljyä. Kun kala on paistunut molemmin puolin
kullanruskeaksi, väännä lämpö pois, muserra rosmariini kämmeniesi
välissä ja ripottele kalan päälle. Kaada joukkoon viinietikka ja
laita kansi pannun päälle. Odota kunnes pannu hiljenee, ota pois
kansi ja tarjoile. Seuraan sopivat kreetalaiset punajuuret,
vihreä salaatti, feta sekä perunat / kuuma fava.
.
Sitruunaperunat
2 kg perunaa
3 sitruunaa
Oliiviöljy
Suola
Pippuri
Oregano
Valkosipuli
Kuori perunat ja paloittele lohkoiksi. Paloittele valkosipuli
pieniksi paloiksi ja sekoita perunoiden joukkoon esim.
uuninpellille. Mausta lohkot suolalla ,pippurilla ja oreganolla.
Kaada lopuksi öljyä perunoiden päälle ja kääntele niitä vähäsen.
Kun perunat ovat puolikypsiä, kaada niiden päälle sitruunanmehu.
Paista kunnes ovat hieman ruskeita.
.
Sutsukakia
1 kg jauhelihaa
1 tlk tomaattimurskaa
2 sipulia
Suola
Pippuri
Oregano
Minttu
Valkosipuli
Oliiviöljy
Korppujauho
2 kananmunaa
Tee jauhelihamassa. Sekoita siihen silputut sipulit,
valkosipuli,korppujauho ja mausteet. Sekoita kananmunat hyvin
massan joukkoon. Lisää vähän öljyä.
Muotoile jauhelihasta pitkähköjä puikuloita. Paista pannulla
sutsukakiat kypsiksi jotta ne saavat väriä.
Asettele ne vuoan pohjalle.
Pannulle jääneen rasvan joukkoon lisätään tomaattimurska, sipuli
ja valkosipuli ja mausteet. Anna kiehua vähän aikaa jotta kastike
tiivistyy. Kun se on valmista , kaada kastike vuokaan
sutsukakioiden päälle.
Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia.
.
Tzatziki
1 iso kurkku
1 prk maustamatonta jugurttia
1 prk ranskankermaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl viinietikkaa
suolaa
1 tl sokeria
2-4 valkosipulin kynttä puristettuna
tilliä
Kurkku kuoritaan ja raastetaan ja laitetaan siivilään valumaan
(lisää vähän suolaa). Jugurtti laitetaan suodatinpaperiin valumaan.
Kurkkuja jugurtti sekoitetaan ja lisätään öljy, viinietikka ja
mausteet. Lisätään valkosipulit ja ranskankerma. Sekoitetaan hyvin.
.
Täytetyt munakoisot
Imam bajildi- (”Pyörtynyt imaami”)
4 munakoisoa (n. I kg)
1 ½ dl (tai enemmän) kasviöljyä paistamiseen
285 g sipulia ohuina viipaleina
3 valkosipulin kynttä ohuina viipaleina
4 rkl oliiviöljyä
500 g tomaatteja kuorittuna ja pilkottuna (tai 400 g
säilyketomaattimurskaa)
1 tl kuivattua oreganoa
4 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl tomaattipyreetä sekoitettuna kupilliseen kuumaa vettä
suolaa ja mustapippuria
Huuhdo ja kuivaa munakoisot. Viillä ne toiselta kyljeltä
pitkittäin kahtia, niin että ne avautuvat taskumaisesti. Paista
munakoisoja kokonaisina paistinpannussa joka puolelta, ”avaa taskut”
ja paina halkaisupinnat pannua vasten, niin että sisus ruskistuu
kevyesti. Valuta talouspaperin päällä. Aseta munakoisot vieri
viereen keskikokoiseen uunivuokaan ja mausta. Kuullota sipuli
oliiviöljyssä, lisää valkosipuli ja sekoittele hetki, kunnes seos
on hyväntuoksuista. Lisää tomaatti, yrtit ja mausteet ja hauduta
15 min. Jos käytät säilyketomaatteja, muhenna ne ja ota mehu
talteen. Täytä munakoisojen ”tasku” pannun kastikkeella. Lisää
vuokaan tomaateista jäänyt mehu, tai jos käytit tuoreita tomaatteja,
vedellä laimennettu tomaattipyree. Kypsennä uunissa 180°
50-60 min silloin tällöin liemellä valellen.
.
Valkopapukeitto
FASOLÁDA
(n. 10-12 annosta)
500 g valkoisia papuja, esiliotetaan yön yli (n. 8-12 tuntia)
2 keskikokoista sipulia ohueksi viipaloituna
4 pientä porkkanaa ohuina viipaleina
2 sellerin vartta viipaloituna
800 gr säilyketomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
2-3 dl hyvää oliiviöljyä (esim. kreetalaiset Sitia tai Knossos)
n. 2 l vettä
2 rkl persiljasilppua
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
Huuhdo ja valuta yön yli liotetut pavut. Laita ne suureen
kattilaan, peitä vedellä ja keitä 3-4 minuuttia. Kaada vesi pois
ja valuta pavut. Näin pavuista saadaan hyvin sulavia eivätkä ne
aiheuta ilmavaivoja.
Kaada papujen päälle uutta vettä 1,8 – 2 l, kuumenna kiehuvaksi ja
lisää loput ainekset persiljaa lukuun ottamatta. Peitä kattila
kannella ja keitä keittoa n. 2-3 tuntia eli kunnes pavut ovat
pehmeitä. Lisää persilja ennen tarjoilua.
Tarjoa ruoka oliivien tai voimakkaanmakuisen säilötyn kalan kanssa.
Öljyn määrän vähentäminen ohjeessa muuttaa olennaisesti makua.
Kreetalla on ollut tapana vanhastaan tarjota tämän keiton
seurana suolakalaa (silli ja anjoviskin sopii!). Tapa on hyvin
terveellinen, sillä pavuissa sattuu ainoana kasvikunnassa olemaan
vähän nk. huonoa kolesterolia. Kreetalaisten mukaan samalla
aterialla nautittu kala tyrmää kolesterolin!