Loutraki-Ateena

..

Ma 13.5.2002

Lähtö Helsingistä Loutrakiin klo 21.00. Lento ja bussimatka Loutrakiin sujuu ongelmitta. Saavumme Sea and Sun-huoneistohotellille klo 03.00. Alakerran huoneisto 105 terassilla ja kunnon ritiläikkunoilla varustettuna.

 

Ti 14.5.

Loutrakin-rantaVoltausta aamusella. 11.30 tervetuliaistilaisuudessa, jonne saavuimme kävelyltä vähän myöhässä, söimme lounaaksi kreikkalaista salaattia ja tsatsikia. Huoneiston jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, joten ruokaostoksille. Kilometri kävelyä ja takaisin hotellille. Eväät jääkaappiin, hetki lepoa ja taas menoksi.

Pari tuntia kävelyä ja keskustaan tutustumista. Linja-autoasema oli pieni valkea koppero ja bussien kääntöpaikkana kioskin ympäri ajo.

Iltavoltaus jäi tekemättä, kun ei enää jaksanut lähteä kävelylle.

 

Ke 15.5.

Lähdemme Aurinkomatkojen järjestämälle retkelle. Tutustumiskierros Loutrakissa, Korintin kanavan upposillalla käynti ja sitten luostariin nunnia morjestamaan. Ikoni tulee taas ostettua, niin kuin joka reissulla.

Sitten tutustumaan Heran temppelin raunioihin ja uimaan Vouliagmeni-järveen. Tourismo ei uppoa, vaikka painoa on. Järvi on sen verran hyvin suolattu.

Upposilta on mielenkiintoinen laite. Silta upotetaan kanavaan 8 m syvyyteen, kun laiva tulee. Laivan mentyä silta nostetaan taas ylös ja liikenne sillalla jatkuu.

Luostari oli Loutrakista 11 km:n päässä Gerania vuoren rinteellä. Luostarin luolassa on balsamoituna munkki Ossius Patapioisen jäänteet.

Iltapäivällä taas kaupoille: illaksi ouzoa, viiniä ja olutta.

Illalla käydään syömässä Faros-tavernassa keskustan tuntumassa: tomaatti-sipulisalaattia, saganakia, melizanoa ja moussakaa. Pyörtynyttä imaamia ei tule vaikka sitä tilattiinkin. Talon viini on ihan kohtalaista ja paluumatkalla ouzo-pysähdys rantakadulla.

Illalla istuskelua huoneiston maaterassilla juomia nautiskellen ja illan lämmöstä nauttien.

 

To 16.5.

Aamulla vähän ahistaa eilisen juhlinta. Ei auta postikortteja täytyy lähteä viemään keskustan postiin. Takaisin huoneistoon, kun ei jaksa enempää kävellä.

Lepäilyä hotellilla ja iltapäivällä sadan metrin päässä olevalle rannalle. Muutaman tunnin jälkeen huomataan, että nahka on kärähtänyt; kauanhan siihen menikin!

Kämpille pastan laittoon ja kahvin keittoon. Pasta maistuu, mutta kahvissa maistuu vähän etikka, kun tuli pestyä kahvinkeitin ja taisi huuhtelut jäädä liian vähiin. No, päivällä ostetut Coffee -mukit tulee testattua.

 

Pe 17.5.

Aamulla moikkaamaan opasta ja varaamaan autoa kolmen päivän päähän. Samalla varaamaan päiväretki Ateenaan, jonne varattiin samalla lisäyö, jotta saadaan tutkia kaupunkia myös omin päin.

Korintti-Pyhän-paavalin-katedraaliPäivällä käynti rannalla ja lounas hotellilla. Klo 17.00 lähdemme bussilla tutustumaan Korintin kaupunkiin. Näyttää olevan Loutrakiin verrattuna iso City. Voltausta ympäri kaupungin ja ostoksiksi kauluspaitoja ym.

Iltayhdeksän jälkeen löytyy oikea bussi, joka vie meidät taas Loutrakiin. Kun saavumme perille, niin siellä on ilotulitus. Ei nyt olisi meitä varten tarvinnut, mutta kiitti vaan! Tulituksen syy jäi epäselväksi, eikä tullut keltään kysyttyä. Iltapalaksi kreikkalaista salaattia.

 

La 18.5.

Aamupäiväostoksilta tulee ostettua ruokatäydennystä ja tarttuupa mukaan myös radio, että saadaan kämpille vähän ääntä. Muutama tunti menee taas kierrellessä ja paikkoja tutkiskellessa.

Pari tuntia menee rannalla loikoillessa sekä uidessa ja taas kuumottaa.

Illalla keskustaan tavernaan syömään. Lasillinen ouzoa piristi kummasti helteisen päivän päätteeksi. Tällä kertaa syötiin juustopiiraita, paistettua kesäkurpitsaa ja saganakia. Pääruuaksi Oriental –varras, jossa oli possua, kanaa, makkaraa ja lihapullia ja lisukkeena ranskalaisia.

Hotellin edustalla rannassa oli iltavalaistu, komea vesiallas. Siinä oli silta, kivinen vesiputous ja vesisuihkuja ympäriinsä.

 

Su 19.5.

Aamulla pieni kävelylenkki upposillalle. Eräs mies työnteli upposillalla romukuormaa autokaistalla ja autot tööttäili. Sitten kuorma vielä levisi tielle ja tööttäily kiihtyi. Sieltä näkyi kauempana oleva Korintin kanavan ylittävä kävelysilta, joten suunta sinne.

Korintin-kanavaKävelysillalta oli upeat näkymät. Tankkeri tulee juuri sopivasti kanavaa pitkin ja niin nähdään sillan upotuskin.

Paluumatka hotellille paikallisten viljelmien keskellä mutkittelevaa tietä pitkin. Reissuun meni kaksi ja puoli tuntia. Hiukan lepäilyä. Sitten taas rannalle ja nyt kuumottaa kunnolla, joten suihkuun.

Radio kämpillä ei soi, kun ei huomannut ostaa pattereita, joten kaupungille. Samalla täytyy ostaa myös kartta, jotta tietää missä mennään.

Faros-tavernassa käytiin keskiviikkona ja todettiin ruoka hyväksi, joten sinne taas. Tsatsikia, pinaattia, stifadoa ja possunkyljykset olusilla alas huuhdottuina. Jälkkäriksi ouzot. Hyvää oli.

Illalla huoneistossa suunnitellaan tulevaa reittiä autoilua varten. Vaihtoehtoja on paljon, joten katsotaan aamulla minne auton nokka näyttää.

 

Ma 20.5.

Herätys aamulla jo hyvissä ajoin. Opas kiikuttaa voucherin ja autotyttö saapuu yhdeksän jälkeen. Paperit kuntoon, auto alle ja menoksi. Autona on Renault Clio 1,2.

Menemme upposillan kautta ja suuntaamme kohti Mykeneä. Raunioihin tutustumista ja leijonaportin fotousta. Onpas turvallinen olo kun paikalla on monta bussilastillista virka-asuisia poliiseja tutustumassa samaan paikkaan.

Suuntaamme seuraavaksi Argosiin. Ajamme sen läpi kohteenamme Tripoli. Pysähdymme kuvaamaan vuoristosta Argolin lahtea ja matka jatkuu pitkin mutkaista vuoristotietä. Maisemat ovat henkeä salpaavia verrattuna kotisuomen mäen töppyröihin.

Tripoli on keskikokoinen kaupunki kirkkoineen ja aukioineen. Kävelyä keskustassa ja patonkia lounaaksi. Seuraava kohteemme on Megalopoli, jossa sattuu juuri olemaan markkinat. Tarjolla on kaikenlaista lampaankellosta vaatteisiin. Ostamme metalliset viinikannut ja paidan.

Matka jatkuu läpi pikkukylien kohti Kalamataa, jossa liikenne on maaseudun jälkeen melkoista hässäkkää. Auto parkkiin ja kuskin vaihto. Oliiveja täytyi tietenkin ostaa ja valokuviin tarttui linna ja sataman kalastajapaatit. Linnaa tosin etsittiin parikymmentä minuuttia, mutta löytyihän se.

Kalamatan-veneet

Kalamatan veneet

Sitten Peloponnesoksen länsirannikolle laaksomaisemien ja vuorten välistä. Kalo Neron jälkeen rantatietä Kaiefa –järvelle, jossa on paljon lintuja. Sieltä Pirgosiin, josta tourismot etsii yöpaikkaa. Ei satu silmiin kuin kalliita hotelleja, mutta muistetaan että tullessa oli joku Room to rent. Hiukan matkaa takaisin päin ja Kato Samikosta löytyy Barbaran huoneistot. Väsyttää, joten sinne!

Majapaikan pihalla ja eteisessä palaa valo. Huhuilemme ja etsiskelemme, mutta ketään ei näy eikä kuulu. Eteisen pöydällä on puhelin ja sen vieressä lappu, jossa kreikan- ja englanninkielellä toivotetaan tervetulleeksi ja pyydetään soittamaan, jotta henkilökunta saapuu paikalle. Näin tehdään ja lopulta yöpaikka on varmistettu; oikein huoneisto jossa on oma keittiö ja iso parveke.

Iltapala jää laihaksi, mutta onneksi on omassa repussa seesamipötköjä ja hedelmiä. Päivän matka oli 383 km. Unta ei tarvitse houkutella.

 

Ti 21.5.

Aamun sarastaessa valkenee myös majapaikan luonne. Olemme viettäneet yön kotieläinten seurassa. Keittiön lavuaarissa pyörii koppakuoriainen ja ampiainen. Omassa huoneessa koppakuoriainen yrittää päästä matkaan mukaan kiipeämällä kenkään, mutta eihän sitä toisten eläimiä mukaan voi ottaa.

Krestenan-pyssymiesAamupalaksi pähkinöitä, keksejä ja hedelmiä; mandariineja ja appelsiineja ympärillä notkuvista puista. Sitten jaksaakin taas mennä. Vähän matkan ajomatkan päässä pysähdys Krestenassa, Paikallinen mies polkupyörineen pysähtyy kysymään minne olemme matkalla. Hän kertoo hiukan paikan historiasta ja lopuksi vetää poveltaan aseen esiin ja näyttää mitä miltä on Turkkilaisita. Onneksi ei ammu pyssyllä laukauksia!

Matka jatkuu Olympian teatterille; kivinen puolikaaren muotoinen katsomo on yllättävän iso. Sitten Olympian kylän halki muinaiseen Olympiaan.

Olympialehto on vaikuttava näky pilaripylväineen ja temppelin raunioineen. Piste iin päälle oli vanha olympiastadion, jossa olympiatuli sytytetään kaikkiin olympialakisoihin auringon valosta. Matkamuistoksi postikortteja ja kivi.

Laakeripuumetsien läpi vuoristoon ja komeitten maisemien halki alangolle ja Patraan. Voltausta kaupungilla ja sitten laitakaupungin aukion laidalle tavernaan. Tourismot on nälkäisiä. Luonaaksi kreikkalaista salaattia, souvlaki-varras ja makkaroita. Patras muskatelliakin löytyy tuliaisiksi, sekä mavrodaphnea ja ouzo-pullo, jonka kylkiäisinä tulee oliiviöljy- ja viinietikkapullot.

Suunta Ateenan moottoritielle. Alkumatkalla pitää maksaa tietullimaksu 2,70 €. Hetken päästä moottoritie alkaa tympiä ja eikun pikkuteille Akratan kohdalla. Evrostinassa on tippuvat lähteet; maisema ja luonto on vehreää kuin Madeiralla.

Jyrkkiä alamäkiä ja kiemuraisia teitä rannikolle. Sitten upeaa rantatietä Korintin suuntaan, tankkaus ja Xilokastrossa ei tahdo löytyä ollenkaan poismenotietä. Siksakkia keskustassa ja lopulta oikea tie löytyy.

Korintin kanava on illalla valaistu ja mielenkiintoisen näköinen. Yhtään laivaa ei nyt tullut. Hotellille; nyt iltapala ja pari Metaxaa on paikallaan. Tänään 315,4 km.

 

Ke 22.5.

Aamulla varhain ylös ja suunnittelemaan päivän reittiä, kun auto on vielä käytössä. Lähdemme Korintin kanavan kautta etelän suuntaan ja ensimmäinen pysähdyksemme on heti kanavan jälkeen oleva Ihmian arkeologinen alue. Alueella on temppelin raunioita ja pilarien kantoja.

Matka jatkuu kohti etelää. Pari luostaria olisi matkan varrella, mutta emme pysähdy vielä niihin vaan suuntaamme kohti Epidavrosin kuuluisaa muinaisaluetta. Alue on laaja ja upea teattereineen ja raunioineen.

Matkalla kohti Methanan niemeä pysähdymme Koliakissa ostamassa paikallisen leipomon pikkuleipiä sekä hunajaa. Sieltä rantatielle ja Methanaan katsomaan muinaista Akropolista (pieni kukkulan töppyrä puitten keskellä; tourismot ajaa ensin ohi). Onpahan sekin nähty! Aasit mutustelee ruohoa talon vierustalla.

Didiman maakirkon sisäänkäyntiGalatesiin, josta olisi päässyt lautalla Porosin saarelle ja luostariin, mutta jätettiin ensi kertaan. Thermissiassa ostettiin keftedes –pyöryköitä ja olutta. Sitten suunta kohti Didymaa. Siellä pitäisi olla maanalaiset kirkot. Lopulta löytyykin valkoiseksi maalattu suuaukko, joka johdattaa matkalaiset verraten upeaan paikkaan.

Paluumatkalla poikkeamme Kalamioun luostariin mutta sisään ei pääse, ovet on lukittu. Kierreltiin sitten luostarin ulkoalueilla.

Illallista naamaan ja levolle. Tänään vain reilu 100 km.

 

To 23.5.

Jälleen aikainen aamuherätys. Ateenan retki edessä.

Matkalla maisemat ovat upeita. Ateenassa bussikierros, jonka aikana kuulemme ja näemme osan Ateenaa. Hyvä tietää mitä missäkin, kun lähdemme omin päin kiertelemään kaupungin katuja. Retken mukana menemme kuitenkin vielä valtaamaan Akropoliin kukkulan. Parthenonin-temppeli

Ylhäältä on hienot näkymät joka suuntaan yli 4 miljoonan asukkaan Ateenan.

Akropoliin vierellä on Herodes Atticuksen teatteri, Dionysoksen teatteri ja Thission temppeli upeine pilareineen. Koillisessa on Likavittos –kukkula ja idällä vanha Ateenan stadion. Kukkulan huipulla oleva Parthenon on mahtavan kokoinen. Sisään ei pääse, koska entisöinti ja kunnostustyöt ovat meneillään.

Kukkulalla on myös Erektheion –temppeli naispatsaineen. Yksi temppelin karyatidi –patsaista on Lontoossa, loput Akropolis –museossa Ateenassa. Lisäksi kukkulalla on mm. Athene Poliaksen- ja Athene Niken temppeli sekä Arthemis Braurorian- ja Zeus Polieuksen pyhäkkö ja Athenen alttari.

Kukkulaan on myös kaivettu museo, jossa on patsaita ja päätykoristeita.

Filmiä palaa ja videonauhaa. Pois lähtiessä kolmijalkainen koira makoilee varjossa.

Bussi vie Sintagma –aukiolle (kilometrin matkaan menee varttitunti, vakka ei ole edes ruuhka-aika, mutta liikenne on hurjaa ja meluista). Retkeläisille jää kolme tuntia omaa aikaa, mutta me Ateenaan seuraavaan päivään.

Kilometrin kävely Ermou –kadun toiseen päähän ja pian olemme Jason Inn –hotellilla. Hetkisen huokailua ja eikun omin päin kaupunkiin tutustumaan. Plakan kujilla on kauppaa ja putiikkia jos jonkinlaista ja tarjontaa joka makuun: hinoja muotivaatteita ja -koruja, huonekaluja, edullisia vaatteita, kirkollista tavaraa, hedelmiä, keramiikkaa ja jos jonkin sortin hilpetööriä.

Parlamentin-vartiatSovlakipitta grillistä ja vettä mukaan ja katsomaan kun vartiomiehet vaihtavat vahtivuoroa parlamenttitalon edessä. Varttitunnin rituaali jalanojennuksineen ja kopisteluineen aamutossun näköiset pompulatossut jalassa. Lopuksi päävahti käy oikomassa hapsut ja tarkistaa asevyön.

Tourismot kävelee keskustaa ristiin rastiin jalat verille, mutta nähty on taas paljon: presidentin asunto, parlamentti, kolmen neitsyen- ja ratsastajan patsaat, kirjasto, yliopisto, akatemia ym. Ag. Dionisoksen katedraalissa hiljentymishetki ja ostoskatujen kautta syömään. Taverna Andrianou –kadulla Monastirakissa on mukava. Pöydät kadulla ja taustalla kohoaa Akropolis, joka on tosi upea iltavalaistuksessa.

Pe 24.5.

Kello herättää 6.40. Tosin tourismot eivät ole nukkuneet paljonkaan, kun diskon melu pauhasi pitkälle aamuyöhön ja oli kuuma. Aamiainen kattoterassilla ja taas kaupungille kävelemään. Suunta kohti antiikkisia löydöksiä. Parin sadan metrin päässä hotellilta on Ancient Agora, jossa on nätti pikkukirkko ja Hefaistoksen temppeli. Sieltä Akropoliin ohi Olympian Zeuksen temppelille muutamien hikisten mutkien jälkeen.

Kaupunki ei ole aivan niin kivikylä, kuin ennakkoon olisi voinut kuvitella. Kaduilla ja katujen varsilla löytyy myös appelsiinipuita ja erilaisia pensaita. Sitten on aika lähteä hotellille luovuttamaan huone. Keramikos on aivan vieressä ja sekin tulee nähtyä.

Kulttuuriannos alkaa olla tältä erää nähty. Syntagman kautta Omaloksen aukiolle. Ag. Kosnstantinoun varrella patongin palat naamariin ja rautatieasemalle.Ltr_junassa

Junamatka Loutrakiin on mielenkiintoinen. Alankomaisemien jälkeen juna puksuttaa pitkin vuorten rinteitä (pahat portaat). Kauniita merimaisemia! Korintin kanavan ohi oliivipuiden ja oleanteripensaiden reunustamaa rataa pitkin Loutrakiin. Siellä Sea and Sunniin ja lepäämään.

 

La-su 25.-26.5.

Loutrakin unikot. Kotina Sea and SunPari viimeistä lomapäivää kuluu lepäillen ja rannalla oleskellen sekä tuliaisostoksia tehden. Matkalaukku täyttyy ääriään myöten!

Onneksi tuli ostettua radio. Lauantai-iltana saatiin kuunnella Euroviisujen loppukilpailu. Laura Voutilaisen Addicted to You jäi 20:ksi. Kreikka pärjäsi hyvin S.A.G.A.P.O. tuli neljänneksi.

 

Ma 27.5.

Viimeiset ostokset ja illalla bussi vie matkalaiset Elefterios Venizelosin lentokentälle. Finnairin kone nousee ilmaan klo 22.25, melkein puoli tuntia myöhässä. Helsingin viluisessa ilmassa ollaan kuitenkin lähes aikataulussa. Ani varhain aamulla.

.

Kirjoitti Mikko Piironen

Palaa sivun alkuun